Torstai. Aamuvarhaisella töihin, on vielä hämärää ja ilman viileys porautuu luihin asti. Iltapäivällä työpaikan virkistystoimintaa metsässä haahuilun merkeissä. Mukavaa vaihtelua, vaikka joudunkin laukkaamaan suoraan metsästä hikisenä päiväkodin vanhempainiltaan. Tunti siellä vierähtää huomaamatta, mutta ainakin saan vihdoin edes tavattua Esikoisen uudet hoitajat. Vanhempainillasta takaisin jatkamaan virkistyspäivän iltaohjelmaan eli päivälliselle. Mukavahan se on syödä, kun firma maksaa.
Tarkkaan aikataulutettuna ehdin kaikkialle, minne pitikin. Sain kaikki suoritukset hoidettua, mutta päivän päätteeksi tajusin, etten ehtinyt nähdä ollenkaan lapsiani. Onneksi sain edes kurkistaa nukkuvaa Tosikoista oven raosta ja nostaa hänelle unipupun takaisin sänkyyn.
Aamulla - taas varhain - kuuntelin oven takana nukkuvan Esikoisen suloista tuhinaa. Tänä perjantaina äidin ikävä on suuri.
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Ruuhkavuodet. Inhoan sitä sanaa, mutta täällä ne taitaa olla silti. Yh.
VastaaPoistaJep, tutulta kuulostaa - ja mä sentään olen töissä vain kahtena päivänä viikossa! Tänään nukuin pitkään, eli näin esikoisen vain vilaukselta, kun hän lähti päiväkotiin isänsä saattelemana. Kuopusta ehdin onneksi halia. Töiden, lääkärireissujen, pankkikäyntien ja muiden tylsyyksien jälkeen olin kotona vasta Pikku Kakkosen jälkimmäisen puolikkaan aikana, eli juuri sopivasti laittamassa iltapuuron kiehumaan. Plääh!
VastaaPoista