Vappua!

Onneksi on päiviä, jolloin ei haittaa eripariset sukat jaloissa.

Värikästä vappua!

Huuto

On aamuja, jolloin on vähiten ylpeä itsestään. Aamuja, jotka päättyvät kaikkien kolmen huutoon. Vaikka itse tietää, että ei se oma huutaminen todellakaan auta asioita parempaan suuntaan vaan tismalleen päinvastoin.

Onneksi on enemmän niitä muunlaisia aamuja. Toivottavasti jo huomenna.

Siniset tissit

Kurvasin lasten ja mummunsa (eli oman äitini) kanssa Seppälään alerekkejä hypistelemään. Esikoinen oli oma vilkas itsensä, piipersi ees-ja-taas ja sinne-sun-tänne löytyen pian bikinirekin edestä.

Äitin siniset tissit, hän totesi lätäten kätensä turkoosien bikinikuppien ylle.

Sen siitä saa, kun ei viitsi kaunistella vaan selittää rehellisesti, mistä kapineista vauva imee maitoa ja mitkä toiset hilavitkuttimet pitävät niitä kapineita aisoissa. ;)

Nelinkontin

Tosikoinen on jäänyt täällä blogissa hieman sivurooliin. Esikoisen kohdalla ehti ihastella ja hehkutella pienintäkin pikkusormen heilautusta, mutta toisin on nyt. Toki Tosikoisen taitoja ihastellaan, mutta silti hän väistämättä jää vähemmälle huomiolle kuin Esikoinen aikoinaan ja varsinkin joutuu päivittäin odottelemaan. Johtuukohan siitä, että hän on pyrkimässä nopeammin liikekannalle? Tapailee jo konttaustakin tuo pieni puolivuotiaamme, vaikka Esikoinen oppi sen vasta 10-kuisena.

Tosin, muutoin niin rauhallinen ja nauravainen Tosikoinen ei ole suinkaan yhtä hymyä tätä uutta taitoa opetellessaan, vaan konttaus- ja ryömimisharjoituksia säestää aina (anteeksi ilmaukseni) p*runmoinen kätinä ja itku. Silti treenausta jatketaan, vaikka moni aikuinen olisi moisen mielipahan edessä jo lakannut yrittämästä. Ihana sitkeä sissimme.

Ei

Luin ennen lapsia jutun, jossa kehotettiin välttämään "ei" sanan käyttämistä kasvatuksessa varsinkin pienten lasten kanssa ja käyttämään mieluummin kiertoilmauksia. Kuulosti erittäin hyvältä, miellyttävältä ja järkevältä. Noin minäkin haluan tehdä!

Esikoisen lähestyessä uhmaikää on tuo halu ja päätös muisto vain. "Ei" kaikuu meillä päivittäin, lukemattomia eli laskemattomia kertoja päivässä. Näköjään siirrän tämän(kin) jo eteenpäin seuraavalle sukupolvelle: Esikoinen bongasi Tosikoisen mutustelevan äidin silmänrajauskynää - onneksi korkki kiinni. (Sivuhuom: Ah, lattialla lasten kanssa leikkiessä meikkaamisen taito, en olisi uskonut tähänkin vajoavani...)

Napakka "Ei, Totikoine, ei!" kaikui Esikoisen suusta ja taapero ojentautui nappaamaan kielletyn herkun pienemmän suusta. Kas, sehän osui jopa oikeaan tilanteeseen tuo lausahdus! Nehän kohta kasvattavat toinen toisensa ilman äidin apuakin. ;)

Yksi

Esikoinen saa isoimpien aterioiden jälkeen xylitolpastillin, mikä luonnollisesti maistuu pikkuiselle kuin karkki. Sen takia pastillia annettaessa monesti on tullut todettua, että yksi riittää. Niin vain pikkuapinaisemme osaa heittää tuonkin lauseen takaisin mitä oivallisemmissa tilanteissa:

Yksi liittää, kun hän sai valita tarhareppuun pehmolelun mukaan.

Yksi liittää, totesi hän itsekin äidin manaillessa partaansa, miksi Esikoinen oli tyhjentänyt koko keittiön alalaatikon sekä sieltä vielä joka ikisen minigrip pussin kahdesta eri pakkauksesta pitkin lattiaa. Yksi olisi todellakin riittänyt, mutta lausahduksen myötä ei äitikään voinut kuin nauraa. Taas.

Kiitoksia

Esikoinen höpisi hiekkalaatikossa lapioidessaan:

Kii-tos avustia. Kii-tos avustia.

Epäilemättä kotimme pikkuapuria on monesti kiitelty avusta. Useimmiten ihan syystäkin, onhan hän jo taitava ja varsinkin ehtivä apuri.

Mielekästä

Kyllä lapsen mieli ja mielikuvituksen kehittyminen on ... noh, mielenkiintoista!

Tänään Esikoinen astui askeleen syvemmälle mielikuvitusleikkeihin. Hän alkoi poimia kirjan kuvia käteensä - tässä tapauksessa renkaita ja pari kertaa linnunkin - ja heitti ne sitten ilmaan.

Äitinä tietenkin yllytin lisää ja mummukin meni leikkiin mukaan. Myöhemmin illalla Esikoinen vielä vilkuili kattoon ja höpisi renkaista, joita sinne heiteltiin. Suloista!

Minullekin on (kohta) postia

Kuinka jännittävää ja hauskaa onkaan suunnitella yllätyslahjaa jollekulle tuikituntemattomalle ihmiselle, jonka kanssa ainoa yhteys on blogit ja äitiys?

Vastaus: E-rit-täin jännittävää ja hauskaa!

Tämän huvin tarjoaa Ipanaisen Annin järjestämä "Sinulle on Postia 2013!" -tempaus (ei maksettu mainos).



PS. Oma salainen ystäväni, kysele toki täällä, jos kaipaat vinkkiä paketin sisältöön. Voin vastata suorasanaisesti tai voit myös lähettää esim. jonkin meemin, jos haluat enemmänkin kurkistusta luonteeseeni. :)

Empiiristä tutkimusta

Pahaa, totesi Esikoinen imaistuaan likaisen kurarukkasen peukaloa. Peukku pahaa.

Silti oli työnnettävä myös se toinen peukalo suuhun, yhtä kuraisen rukkasen kuorruttamana. Onneksi siitäkin oli sama tuomio: Pahaa!

Jokapäiväinen vessareissumme

Jokapäiväinen tilanne: Juuri kun ehdin vessaan (yleensä jo varsin mittava kupla otsassani), alkaa vähintään toinen lapsista itkeä. Useimmiten itkijä on tylsistynyt Tosikoinen. (Sivuhuom.: Ai että on välillä yllättävän rankkaa olla jonkun toisen Elämän Valo eli se, ketä tuo toinen ei haluaisi laskea silmistään hetkeksikään pois.)

Esikoinen on jo ottamassa huolehtijan roolia Tosikoisen suhteen, vaikka on itsekin vielä pieni. Esikoinen silittää Tosikoisen päätä ja pitää kädestä sekä antaa leluja, kun yrittää lohduttaa. Tänä aamuna nuo tutut keinot eivät tainneet auttaa, vaan vessasta palatessani minua odotti uusi näky: Esikoinen seisomassa lelulaatikkonsa päällä, tavoittelemassa jotain lipaston päältä. Meinasin ensin torua, mutta Esikoinen tokaisikin:

Vauvalle tutti.

Hän yritti yltää lipaston päällä olevaan tuttikuutioon, antaakseen itkustavalle pikkuiselle tutin lohdukkeeksi. Suloista!

Sisarusrakkautta

Esikoinen sanoo aamuisin pikku-Tosikoiselle hartaasti huomeeta. Hän myös sanoo asiaankuuluvilla hetkillä hei hei sekä moi. Vauvasta on tullut hänellekin rakas ja tärkeä, joka selkeästi kuuluu pakettiin ja jota kaivataan, jos ei hetkeen nähdä.

Esikoinen mielellään silittää ja tutittaa pienempäänsä, lohduttaa kömpelösti itkevää. Leikeissään peittelee hellästi ja sanoo hitaasti lausuen kauniita unia.


PS. Kyllä noillekin taitaa hyvä sisarussuhde kehittyä, vaikka Esikoinen osapäivähoidossa onkin. (Taannoiseen ja osittain jatkuvaankin päivähoitokohuun viitaten...)

Oikealla tiellä

Kai tässä äitiydessä on jotain tullut tehtyä oikein, kun Esikoinen tänään pitkään halasi sylikkäin ja vuorotellen hoettiin:

Esikoinen rakas.

Äiti lakas.

Esikoinen rakas.

Äiti lakas.

Näitä hetkiä en halua ikinä unohtaa.

Mukki makki

Esikoinen puhuu kuin papupata ja kehityksen huomaa. Hän osaa jo sanoa mukkelis makkelis aivan oikein. Mukki makki on silti piirtynyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni, joten jääköön tännekin nimeksi.

Onneksi saamme silti nauttia hauskoista sanoista, joita Esikoinen rakentaa. Varsinkin yhdyssanoja hän kääntää paremmin suuhunsa istuviksi, kuten esimerkiksi mejipallo. Kuitenkin simmälasi tulee oikein ilman muunnosta, joten ikinä ei osaa etukäteen ennustaa, kuinka Esikoinen uuden sanan oppii. Ainoa varma on, että sanan opittuaan hän ei hevillä sitä muuta kieliopillisesti oikeaan muotoon.

Tuttiritari

Tosikoisen sängystä kuuluu uninen parahdus, äänimerkki tutin hukkaamisesta. Poikkeuksellisesti ääni ei toistu, mutta käyn silti tarkistamassa tilanteen. Sängyssä on suloinen näky: Pikkuinen umpiunessa, mussuttaa tippuneen tutin reunaa.

Korjaan tutin kohdilleen hieman haikeana. Niin Tosikoinenkin kasvaa. Ei kohta enää tarvitse tutittajaakaan.

Roskaruokaa

Esikoinen on aina ollut omanlaisensa - hieman nirso tai muuten vain temppuileva - ruokailija. Tie kotiruuan syömiseen on ollut hidas ja prosessi jatkuu edelleen. Viime viikolla hän suostui ensimmäistä kertaa elämässään syömään itse tehtyä makaronilaatikkoa. Vain kova kuoren palanen jäi pyörimään suuhun eikä uponnut. Syöttövuorossa mummu ihmetteli, mikä lapseen yhtäkkiä iski. Esikoinen tokaisi:

Suussa roska.