Pumppaa pumppaa

Tosikoinen leikki legoilla ja rakensi niistä pitkähkön tornin. Yhtäkkiä leikki muutti muotoaan: lapsi haki paikalle pienen patjan, puki jalkaansa kengät, käänsi tornin vaakatasoon tangoksi ja asettautui selälleen patjalle tankoa veivaamaan.

- Minä tahdon jumpata niin kuin äiti! tokaisi pieni suloisuus. Enpä todellakaan olisi vuosi sitten uskonut näkeväni omaa lastani matkimassa minua bodypumpissa!

Pömpöttää

Söin tänä aamuna lasten kanssa aamupalaksi puuroa. Ruokailun päätteeksi Esikoinen esitteli vatsaansa:

- Kato miten iso pömppövatta!

Tosikoinenkin kiirehti nostamaan paitansa helmaa:

- Äiti kato mua, kato mua! Pömppövatta!

Suloinen hetki sai pienen kolhun, kun minun esiteltyä omaa puurontäytteistä vatsaani Esikoinen tokaisi mahaani tuijottaen:

- Äiti, kyllä me sittenkin tarvittaisiin vauva.

Ehkä minun olisi pitänyt lopettaa syöminen siihen, kun vatsa ilmaisi olevansa tyytyväinen, eikä sinnillä ahtaa loppujakin napaan mentaliteetilla "ruokaa ei saa heittää roskiin".

Housut

Kuinka hyvältä tuntuukaan mahtua housuihin, jotka ennen puristivat epämukavasti (ts. olivat seisomahousut koska istuessa tuntuivat porautuvan suoraan sisuskaluihin asti aikeenaan katkaista kahtia) ja aiheuttivat varsin epäimartelevan, roikkuvan vararenkaan vyötärönkauluksen yläpuolelle hyllymään?

No niin hyvältä, että tapahtumasta piti heti raportoida puhelimitse niin Miehelle työmatkalle kuin rakkaalle siskollekin, joka naisena ymmärsi iloni vielä syvemmin. Ja niin hyvältä, että kaikki päivän kiukkukohtaukset (niin allekirjoittaneen kuin lastenkin) ja räkä-poskella-itkemiset haihtuivat savuna ilmaan kullaten koko päivän loppujen lopuksi varsin mukavaksi.

Neljä kiloa on vain pieni osa vielä edessä olevaa urakkaa, alle neljännes kokonaistavoitteestani, eikä kukaan muu sitä silmin vielä huomaa - mutta kuinka hyvältä se itsestä tuntuukaan! Enpä ole pitkään aikaan tainnut näin ilolla työtuolillani istuskella.

Kannustusjoukot

Äidin kropparemppa etenee hyyyyviin hitaasti, mutta etenee kumminkin. Eilen tein ensimmäistä kertaa kahvakuulatreeniä lapsien valvovien ja kummastuneiden silmien alla. Sain oman kannustusjoukon:

- Jumppaa, jumppaa, jumppaa, äiti! Jumppaa, jumppaa!

Sekä lattiatason vatsalihastreenin ollessa vuorossa:

- Äiti, äiti älä kaadu sinne! Äiti, älä nyt kaadu!

Jos nuo huudahdukset olisivat tulleet kenen tahansa muun suusta, olisi rivien välistä voinut lukea astetta kovempaa kettuilua, mutta kaksivuotiaalta nuo olivat suoraan sydämestä tulevaa rehellistä tsemppausta. Ainoa vain, että äitiä meinasi naurattaa, mikä vähän häiritsi suoritusta.

Havaintoja äidistä

Lapsista tulisi oivia kommentaattoreita kosmetiikan kehitykseen.

- Äiti, miksi sun nenä on punainen?

Niinpä, sen kun tietäisi! On pakkelia jos jonkin moista, mutta minun nenäni ei vain taida tykätä talvipakkasista. Tai kesän porotuksestakaan. Ehkä tarvitsisin peiteaineen sijaan nenäsuojuksen tai eristyskopin nenälleni?

Sinänsä koomista, että otin tämän viattoman kysymyksen rankemmin kuin Esikoisen aiemman ulkonäköäni koskevan huomautuksen, joka sai minut vain nauramaan:

- Äidin masu on pehmeä!

Pudotus

Olen töiden myötä tässä kuussa A) kävellyt säännöllisesti päivittäin työmatkan yhteydessä sekä B) syönyt säännöllisemmin ja terveellisemmin - kiitos ahkeran Miehen, joka tekee mahtavaa ruokaa kotona ja jopa rouvansa lounassalaatit. Silti tipuin kovaa toissapäivänä, kun astuin huvikseni puntarille: +4kg alle kahdessa kuukaudessa.

o_O

Tuli niin paha mieli, että piti ihan itsekseen sulatella tätä muutama päivä. Analysoin, että noiden hyveiden lisäksi ohella olen samalla 1) istunut paljon, paljon enemmän päivittäin ja varsinkin yhtäjaksoisesti sekä 2) syönyt suurempia annoksia ja jopa santsannut, koska ei ole ollut ketään keskeyttämässä.

Näyttää siltä, että kohdat 1 ja 2 kumoavat täysin kohdat A ja B. Ehkä surullisinta osaa kertoo se, että heti puntarilla käynnin jälkeen mieleni teki - ei suinkaan rääkätä kroppaani hikitreenillä vaan - suklaata!

Tsot, tsot, tsot.

Onneksi omatuntoni ei antanut periksi. Sen sijaan sovin Miehen kanssa treeni-illoista.

Jäänteet

Varasin työterveyshoitajalle ajan ergonomia-asioissa, että saisin työpisteeni kuntoon ennen kuin vanha ystäväni viikoittainen jännityspäänsärky toden teolla palaa. Terkkari vilkaisee olemustani ja tokaisee pirteänä:

- Ensinnäkin onnea raskaudesta!

- Täh? E minä enää ole raskaana. Vauvamahan jäänteitä nämä vain on!

- Oi anteeksi, ei olisi pitänyt olettaa. Milloinkas vauva syntyi.

*punastus* - 11 kuukautta sitten...

Puolin ja toisin varsin tragikoominen alku, mutta onneksi saatiin hurtilla huumorilla asiat silti hoidettua.

Äidin kehut

Tosikoisen imetys on kääntymässä loppua kohti, joten olen yrittänyt luopua kotonakin imetyspaitojen käytöstä. Nuo viime vuosien aikana tutuiksi ja turvallisiksi käyneet paitulit ovat salakavalasti muuttuneet kotipaidoiksi, vaikken enää päivän mittaan imetäkään ja aamu- sekä iltaimetyksen sujuisivat hyvin tavallisillakin paidoilla.

Sunnuntaina pukeuduinkin pitkästä aikaa kotona johonkin muuhun. Tällä kertaa vetäisin vajaahihaisen trikoopaidan päälle hihattoman, osittain pitsisen topin. Lapsetkin selkeästi huomasivat muutoksen ja Esikoinen kehui vilpittömästi:

Äiti, tosi ihana ruokalappu sulla!

Shokkihoitoa

Olin jo ennen lapsia ylipainoinen. Lasten jälkeen entistä pulleampi ja varsinkin löysempi. En edes uskalla toivoa vatsanahkani palautuvan enää koskaan entiselleen, mutta nämä kroppaani rasittavat ylimääräiset 20+ kiloa on pakko saada karistettua.

Paluu jumppatunneille on ollut todellista shokkihoitoa, varsinkin valitsemallani jumppasalilla. Sali on pienehkö ja kolmella seinällä on peilit lattiasta kattoon asti. Siellä ei voi olla näkemättä itseään koko kauheudessaan komeudessaan. Varsinaista shokkihoitoa!

Ensimmäisten jumppakertojen jälkeen olisin kaivannut laserhoitoa silmilleni, että saisin sen karmaisevan näyn hiottua pois verkkokalvoiltani. Nyt osaan jo ottaa peilikuvani haasteena: Kyllä minä vielä tuolle taivaanmerkit näytän!

Olen kiitollinen vain siitä, että jumppasalilla kaikki muut eivät ole tikkulaihoja tai timmilihaksikkaita parikymppisiä neitoja, vaan aivan tavallisia naisia. Hekin ovat varmaan ihan tyytyväisiä minun ilmestymisestäni salilleen: Vakioläski on hyvä olla paikalla, niin ainakin muille tulee parempi olo kun näyttävät hoikemmilta.

Iso äiti

En eilen aamulla ollut se isompi ihminen, "bigger person" as they say. Tänään ollaan jo aivan eri tunnelmissa ja Esikoinen naurattaa tokaisemalla:

Iso äiti.

Toivon hänen vain tarkoittavan minun olevan isompi kuin hän itse! Projekti "Mammavatsa kuriin" on tosin alkanut jo kuukausi sitten. Näköjään ei vielä riittävän tehokkaasti. :D