Söin tänä aamuna lasten kanssa aamupalaksi puuroa. Ruokailun päätteeksi Esikoinen esitteli vatsaansa:
- Kato miten iso pömppövatta!
Tosikoinenkin kiirehti nostamaan paitansa helmaa:
- Äiti kato mua, kato mua! Pömppövatta!
Suloinen hetki sai pienen kolhun, kun minun esiteltyä omaa puurontäytteistä vatsaani Esikoinen tokaisi mahaani tuijottaen:
- Äiti, kyllä me sittenkin tarvittaisiin vauva.
Ehkä minun olisi pitänyt lopettaa syöminen siihen, kun vatsa ilmaisi olevansa tyytyväinen, eikä sinnillä ahtaa loppujakin napaan mentaliteetilla "ruokaa ei saa heittää roskiin".
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Hei! Onhan sulla täällä blogi, miten vasta nyt tajusin! Ihanaa, änimaista tekstiä :) Ehdin lukea jo pari sivua ja kylläpä oli niin tuttuja tuntemuksia, mm. tuon kun hermot toisinaan menee lapsen kanssa ihan totaalisesti. Jatkan ehdottomasti lukemista :)
VastaaPoistaKiva kun löysit tänne! Hieman on tahti kirjoittelussa hiljentynyt, kun on kiirettä (muka sellaista ja ihan oikeaakin välillä), mutta säännöllisen epäsäännöllisesti tänne jotain kirjoittelen. :)
Poista