Ensimmäistä kertaa töihinpaluun jälkeen en olisi halunnut tänä aamuna lähteä töihin. Kuuntelin sydän syrjällään Esikoisen sängystä kantautuvaa yskimistä. Kävin kerran peittelemässä uudestaan, kuiskuttelin lohdutuksia ja etsin unirätin. Olisin halunnut jäädä kotiin hoitamaan, vaikka tiedänkin, että eihän se päiväsaikaan edes yksi saati ole toipilaana vaan mennä touhottaa entiseen malliin.
Hereillä kipeänä olemisen huomaa vain valuvasta nenästä ja känkkäränkkäherkkyydestä, joista kumpikaan ei ole poissuljettuja myöskään terveinä päivinä.
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti