Mukkaan

Harrastan molempien lasten kanssa muskaria. Esikoinen innostuu jo autosta, kun kerron että mennään muskariin. Takapenkiltä kuuluu koko matkan iloinen hokema mukkaan, mukkaan. Itse pääkallopaikalla Esikoista vähän ujostuttaa ja sormet menevät suuhun. Sormien ja kuolan määrä on suoraan verrannollinen jännityksen tilaan. Silti harrastusvalinta taitaa olla mieleinen, koska kaksi päivää jälkikäteenkin Esikoinen leikkii kotona muskaria ja tapailee haparoivasti laulujen sanoja.

Tishsis-täshsis on uusi lemppari aikaisempien Pip-papin ja Tuiki, tuikin kanssa. Tuossa uudessa suosikissa siis lauletaan räntähiutaleesta ja "litsis-lätsis kastuu maa". Myös muskarin alkulaulu "Mitä tehdään, mitä tehdään, pikkuinen Esikoinen" on mukava, kun siinä läpsytellään käsillä reisiin. Esikoinen istuukin tomerana omalla pikkutuolillaan, läpsyttelee tahdikkaasti ja laulaa mitä, mitä, mitä. Yllättävän pitkälle pieni viihtyy, vaikka ei osaa kuin yhden tai pari sanaa itse laulaa kustakin laulusta!

Tosikoinen ei luonnollisesti osaa vielä ilmaista innostustaan noin selkeästi, mutta sädehtivät silmät, hurjasti viuhtovat raajat, innostuneet äännähdykset ja hymyyn kaartuva suu kertovat aivan yhtä selkeää tarinaa. Lasten muskariharrastus on myös äidin harrastus. Kerrankin saan laulaa jossain, niin kovaa ja korkealta kuin haluan. Lapsetkaan eivät onneksi vielä osaa protestoida äidin laulutaitoja. Uskon, että sekin aika koittaa, kun omat lapseni toteavat minulle saman kuin minä ja sisarukseni omalle äidillemme aikoinaan: Äiti, älä laula kun et osaa. Sitä ennen aion ottaa tästä kaiken irti!

EDIT: Vähänkö musta tulee muskarin coolein äiti uusissa tossuissani. Kaikilta sormet ja varpaat ristiin, että suurin koko mahtuisi mukavasti jalkaan!