Toisaalta juhannus lasten kanssa muistuttaa kovasti entisaikojen juhannuksia: Örvellystä riittää läpi vuorokauden. Ylivilkkaan (ja/tai -väsyneen) taaperon ja humalaisen käytöksessä on paljonkin samaa, kun äänenvolyymi nousee asianomaisen itse huomaamatta, askellus on hieman huojuvaa ja ennakoimatonta vaikka vauhtia riittääkin, innostus nousee räjähdysmäisesti mutta myös saattaa laskea pakkasen puolelle nanosekunnissa jolloin saattaa esiintyä muun muassa huitovia käsiä ja läpsimistä sekä veteläksi heittäytymistä, ja kaikella todennäköisyydellä sammuu mitä ihmeellisempiin asentoihin varsin epämukavan näköisesti. Niin, ja lisäksi ainakin meidän taapero aloittaa aamunsa aina varsin hyytävällä (ja ärsyttävällä) haudan-takaa-mölinällä.
Vauvaa ja laskuhumalaista yhdistää myös monet asiat, eikä vähäisimpänä niistä eritteiden määrä. Pissa voi tulla sänkyyn kummallakin, mutta vauvan eduksi luettakoon, että puklut ovat kuitenkin paljon miellyttävämpiä sängystä löydettäviä kuin varsinaiset oksennukset. Iltaa kohden sekä vauvan että laskuhumalaisen henkilön itkuherkkyys kasvaa eikä useimmiten kanssahenkilöillä ole mitään aavistusta siitä, miksi toinen parkuu pää punaisena. Molemmat tykkäävät paljastella itseään ja viihtyisivät mieluiten alasti eivätkä meinaa ymmärtää, miksei nakuilu ole suotavaa keskellä julkisia paikkoja. Ja tässäkin tapauksessa, molemmat sammuvat lopulta varsin yllättäen, yleensä kesken lauseen ja/tai jutustelun.
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti