keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pikkukolmonen

Nälkä kasvaa syödessä, sanotaan. Näin on käynyt meillekin, lasten lukumäärän suhteen. AEL puhuimme aina kahdesta lapsesta. Jo vasta yhden saatuamme, aloimme pallotella ideaa kolmesta lapsesta. Toisen saatuamme tämä toive vain vahvistui. En tosin käsitä millä meriiteillä, koska molempien vauva-aikana olen ollut (tai olemme molemmat vanhemmat olleet) varsin tiukoilla henkisesti, jälkikäteen pohtien jopa masennusta hipoen. Silti, olemme jo ääneenkin puhuneet muille, että kolme lasta on nykyinen toiveemme.

Mutta tämän vuoden puolella olemme alkaneet pohtia tätä toivettamme uudestaan, joskin aivan eri lähtökohdista.

Mies tokaisi männä viikolla, että olisi se hankalaa, jos meille nyt tulisi vauva. Ja että jatkossa koko ajan hankalammalta se tuntuisi. Esikoinen on jo melko iso lapsi, vaipaton ja (vihdoin!) opettelee itse pukemaan, omatoiminen leikeissä ja osaa jo (halutessaan) lohduttaa pienempäänsä. Tosikoinenkin on jo taapero, ei enää vaadi jatkuvaa syliä vaan kaipaa jo omaa tilaa ja aikaa, omia leikkejä yksin ja isosisaruksen kanssa. Haparoiden hän opettelee syömään itse, ja muutoinkin moni toiminta on tällä hetkellä vahvasti ITE! Miehen järkeily onkin, että kun nyt näiden kanssa alkaa hiljalleen olla välillä jopa helppoa, toisihan se uusi vauva aikamoista härdelliä ja fyysistä sitovuutta mukanaan.

Itse olen alkanut ajatella asiaa aivan toiselta kannalta. Esikoinen on ikäänsä kuuluvasti kovassa henkisessä myllerryksessä ja päivittäin äänenvolyymi nousee ja/tai kiukkukyyneleet virtaavat uhman painaessa päälle. Tunteet kuohuvat lapsella ja äidilläkin joskus sen mukana. Esikoinen haluaa ja ei halua yhtä aikaa, suuttuu kun ei osaa mutta auttaakaan ei tietenkään saa eikä pinna vielä kestä opettelua ja yhä uudelleen yrittämistä. Lisäksi Esikoinen on jälleen ottanut käyttöön väkivallan voiman ja tykkää töniä Tosikoista. Jäähyllä istutaan liki päivittäin, vaikka jäähyt pyritäänkin pitämään minimissä ja sinne joutuu yleensä vain tahallisesta satuttamisesta. Ymmärrän Esikoista, koska hänestä itsestääkin tuntuu varmasti rankalta olla niin tunteiden vietävänä, toisaalta jo iso lapsi mutta toisaalta edelleen niin kovin pieni.

Samaan aikaan Tosikoinen on kasvatellut omaa tahtoa. Ensin tämä tapahtui vaivihkaa, mutta nyt tahtoa päräytellään ilmoille päivittäin - kovaäänisesti tietenkin. Tosikoinen tahtoo ITE! ja aiheellisistakin kielloista (esim. autotielle ei saa mennä hoipertelemaan) tulee valtava poru. Auttaa ei saa häntäkään, ellei osaa oikealla tavalla houkutella. Tosikoinen on myös oppinut manipuloimaan meitä vanhempia ja onpa todistettu hänenkin osaavan kiusata isompaansa - pärähtäen lopulta itse valeitkemään saadakseen itse sympatiaa ja isommalle toruja. Kavala kettu noinkin pienessä ihmisessä asustaa!

Näiden pohjalta olen itse alkanut pohtia, kuinka rankkaa olisikaan saada tähän syssyyn vauva. Kun yksi uhmaa ja itkuraivoaa sekä toinen tahtoo ja kirkuu, voisi vauva läheisyydenkaipuineen, riippuvuuksineen ja lyhyine unipätkineen olla vähän liikaa tähän kaaokseen. En tiedä, pärjäisinkö.

Onneksi minun ei tarvitsekaan pärjätä, koska vauvaa meille ei ole vielä tulossa. Vielä ainakaan. Koska kaikki mahdolliset kauhukuvat kaikkoavat mielestäni sillä sekunnilla, kun kaveri postaa feisbuukiinsa kuvan pikkuruisista vauvanvaatteista, joihin käärittynä hänen piakkoin syntyvä vauvansa kannetaan kotiin. Vauvakuume, se ei kuuntele järkeä, ei aikaa eikä paikkaa. Vauvakuume, olet ihana ja kamala!

2 kommenttia:

  1. Klikkasin "nauroin"-nappia, ja tietänet syyn. :D Meillä ollaan vähän samoissa aatoksissa. Isoin (melkein 4-vuotias jo!) alkaa olla upean omatoiminen ja reipas ja kertakaikkisen iso poika joka saralla. Tytöllä alkaa 2-vuotisuhma nostaa päätään ihan toden teolla, ja juuri nuo manipuloinnit ja ylenpalttinen raivoaminen ovat niiiiin tuttua kamaa. Viimeksi tänään aamulla pohdin ihan tosissani, että mitähän tästä edessä (taas!) olevasta vauvavuodesta tulee ihan oikeasti. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietänen! :D Mä niiiiin pidän teitä meidän testikappaleina, raivaatte tietä ja saan vähän kurkistella mahdolliseen tulevaisuuteni. ;)

      Mutta kääk, teillä jo melkein nelivuotias! Käytännössä koululainen jo! ;D (ja tähän perään tutut liibalaabat ajan kiitämisestä lasten kanssa jne jne)

      Poista