Kuten edellisessä tekstissä tuli mainittua, on meillä puolitoistavuotias Esikoinen. Hän on varsinainen tättähäärä ja touhulivili: aina menossa ja suu käy liki tauotta. Vieraiden kanssa alkuun hieman ujo, mutta siitä yli päästyään kirvoittaa usein kommentin: "Ei kai se aina ole noin touhukas/vauhdikas/puuhakas/menossa?"
Kyllä, kyllä se on.
Esikoisen patterit on aina ladattu eikä sairastelukaan hidasta tahtia. Tämän vuoksi meillä monesti sattuu ja tapahtuu. Ja kuuluu. Aina ei äidin hermot kestä menossa mukana, mutta paljon (kaiken!) se nappula saa kuitattua painamalla pään äidin syliin, pyytämällä päästä [k]ainaloon ja kuiskaamalla [r]akas.
Sen lisäksi meiltä löytyy toinenkin lapsi, tällä hetkellä kolmikuinen "tosikoinen". Tosikoinen ei tosin ole luonteeltaan kovinkaan tosikko, lempinimi kuvastaakin enemmän äitinsä omaa (ja useimmiten vain päänsisäistä) huumorintajua...
Tosikoinen(kin) on vallan mainio tapaus. Parhaimpia ovat sellaiset hetket kuten tänään: Tosikoinen makoilee hieman tylsistyneenä leikkimatolla, kohtaloonsa tyytyneenä, kun äidin kädet eivät aina hänelle riitä Esikoisen vuoksi. Mutta kun Tosikoinen huomaa saavansa jonkun jakamattoman huomion, alkaa todellinen Show! Äänetöntä naurua, paljon höpötystä (useimmiten ä-äää-ä ja äy-ä-äy, vaikka Tosikoinen on todistettavasti sanonut jo myös maagiset sanat "äiti" ja "äijä") ja joka suuntaan hurjaa kyytiä viuhtovat raajat. Niistä on meidän Tosikoinen tehty.
Niin, ja löytyy täältä ruudun takaa toki se äiti-ihminenkin, mutta ei siitä sen enempää. Se on sen verran tylsä tyyppi.
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti