Syys saa

Syksy saapui rytinällä. Molemmat lapset ovat muuttuneet Sitkeän Rään Ritareiksi. Viime yö nukuttiin valvottiin pikku pikku pätkissä Tosikoisen uinuessa pisimmillään tunnin putkeen. Tuo ihme tapahtui kahdesti, muutoin mentiin muutaman minuutin viiva puolen tunnin herätysväleillä.

Viime talven jäljiltä on kaivettu esiin nenäimuri ja suolavesisuihke. Illalla edessä höyrysuihkua koko poppoolle.

Kuka sitä olisikaan unia saati rentoa yhdessä oloa kaivannut viimeisenä viikonloppuna ennen töihin paluuta?

Julkimöllyköintiä

Muumimaailmassa on paljon kaikenlaista. Silti tämän(kin) reissun eräs kohokohta oli sellainen asia, mitä teemme kotonakin. Päivittäin. Kyseessä on röllykkämöllykkä (TM), toisin sanoen sängyssä (tai Muumimaailman tapauksessa säkkituolimaisilla patjoilla, kuin jättimäisillä hernepusseilla) tapahtuvaa möyrimistä, heittelyä ja akrobaattista pelleilyä.

Parasta oli, kun vierestä seuranneen perheen leikki-ikäinen poika hetken meidän touhujamme seurattuaan pyysi äidiltään kiihkeästi, että hänkin haluaa, että häntä heitellään noin!

- No en varmasti heittele! kauhistui äitikollegani. Melkein teki mieli ehdottaa, että kyllä meidän mies voi heidänkin poikaa heitellä, mutta en tohtinut.

Jännitysmomentti

Kolme vuotta sitten jännitin sydän pamppaillen ja vahtasin silmä kovana lippupistepalvelun nettisivuja; Saisinko liput Lady Gagan Helsingin keikalle?!

Tänään jännitimme miehen kanssa yhdessä - tai minä jännitin, mies pelasi samalla läppärillä peliä ja oli sujuvasti näennäisesti hengessä mukana. Päivitimme nettisivuja tiuhaan tahtiin, minä yhtä ja hän toista. Kun molemmat pääsimme läpi, oli helpotus ja ilo käsinkosketeltavaa: Saimme molemmat lapset haluttuihin muskariryhmiin!

Vuoden vaihteessa olin kolme (3!) vaivaista minuuttia myöhässä, ja varasija napsahti. Tänään olimme paremmin valmistautuneita, lapsien iltatoimiakin ajoitettiin tätä silmällä pitäen. Onko tämä sitä eräässäkin kirjassa varoiteltua äitiyteen hurahtamista? Ja entä sitten vaikka olisikin, ihanaa tuntea onnistumista - vaikka sitten näin vähäpätöisessä asiassa! ;)

Käytöksiä ja tapoja

Miten sitä pellossa kotona eletyn ajan jälkeen taas oppii ihmisten tavoille töissä? Ei jankkaavalle työkaverille voi todeta syyksi "koska minä sanon niin". Ärsytyskynnyksen ylittyessä ei myöskään voi laittaa kollegaa jäähylle. Ei voi torkkua päiväunia itse tai edes koomailla sohvalla autuasta varttia, kunnes pikkukollegat tai toinen heistä herää. Tuskin myöskään lahjonta tehoaa aikuisiin työkavereihin yhtä tehokkaasti taivuttelukeinona - varsinkaan, kun kovinta valuuttaa viime kuukausina ovat olleet pähkinät.

Toisaalta, työkaveria tuskin tarvitsee auttaa pukemisessa. Tai syömisessäkään. Eikä varsinkaan vessa-asioissa. Nettiin pääsee koko ajan ja välipalaksi voi nauttia keksin ilman uteliaita silmäpareja: "Äiti, mitä sinä syöt? Tahtoo maistaa!"

Kai sitä vielä takaisin tavoille oppii.

Sidu

Eihän se väärin ole, korkata viikonloppusiideriä (okei, mustikkalonkeroa) jo tiskejä tehdessä. Varsinkaan kun lapset on jo nukkumassa, ja tiskit koostuvat mm. kahdeksastatoista (18!!) muovilusikasta.

En kyllä jää kaipaamaan tätä kotihengettären askaretta.

Viimeinen

Tällä erää viimeinen päivä kotiäitinä. (Siis yksin kotona lasten kanssa. Onneksi saadaan vielä kaksi viikkoa lomailla koko perheenä ennen Suurta Muutosta.) Tämän päivän on pakko olla täydellinen! Pitäisikö askarrella ekaa kertaa? Vai tehdä jopa taikataikinaa?? Tai paperimassaa?! Kokata yhdessä, ihan oikeasti eikä vain huijata mukulaa muka-tehtävillä? Vai pitää omaa muskarituokio? Pyörälenkki?? Mitä??

Ei kun hei... Eihän tässä kukaan muu aseta paineita kuin minä itse...

Eli aamulla leikkipuistotreffit ja lounas ystävän luona. Iltapäivällä kauppakeskukseen kruisailemaan, ehkä jopa päivälliseen asti. Koska näitä asioita minä itse en saa hetkeen enää tehdäkään. Ainakaan keskellä päivää.

Kuten mainoksessa sanottaisiin: Because I'm worth it. Joskus alitettu aita on hauskin kaikille.

Luonnon ihmeitä

- Katsopas Esikoinen, mikä tuossa on! isänsä osoitti innoissaan keittiön kaapin ovea, jossa tepasteli kärpänen. Oiva harhautuskeino syömiskiukun taltuttamiseksi.

- Muulahainen! ilahtui pieni luonnontieteilijämme.

- E-ei, katsopas kun sillä on siivet.

- Ampiainen!

- Ei se ole ampiainenkaan. Mikäs se on?

- Kääpänen!

- No niin on, kärpänen!

- Iskä, lyö sitä lehdellä!

Määreet hallussa

Esikoinen on kiinnostunut kelloista ja mittanauhoista. Kovin asiantuntevasti hän eilen jotain mittasi nauhallaan ja totesi pituudeksi puoli seittemän. Vielä hauskempaa oli tänään lounasaikaan, kun nassikka tuijotti ensin hartaasti seinäkelloa, kunnes tokaisi:

Se osoittaa Tampeleelle.

Kininää

Esikoinen leikki iskänsä kanssa leikkikeittiöllään. (Anteeksi, tarkoitan Omalla Keittiöllään - isot kirjaimet oikein kuuluvat ylpeän lapsen äänestä.) Iskä pyysi nassikalta kylmää vettä.

Ota mieluummin maitoa, tokaisi Esikoinen. Iskä pyysi siis uudestaan kauniisti veden sijaan maitoa.

Iskä, odota pieni sekunti, tuli salamannopea vastaus.

Tässä välissä äiti tuli häiriköimään, pyysi hänkin lasin vettä ja saikin sen viipymättä. Iskän ihmetellessä, miksi äiti sai vettä mutta hän ei, napsahti selkeästi komento:

Iskä! Älä kinise!


On surkuhupaisaa, kun omat kasvatukselliset helmet (eh he heh...) kimpoilevat lapsen suusta takaisin omille kasvoille. ;)

Puppet master

Esikoista ei ole koskaan kiinnostaneet nukkeleikit, vaikka varsinkin tarhassa niitä on tuputettu tarjottu. Sen sijaan viime aikoina hän on alkanut imettää puista krokotiiliaan, vaihtaa vaippaa pehmoankalleen ja peitellä pikkuruista legonalleaan nukkumaan.

Kukin tyylillään ja minusta Esikoisen tyyli on varsin suloinen. Toivon, ettei syksyllä jatkuva tarha täysin syrjäyttäisi näitä versioita tavanomaisilla nukkeleikeillä.