Esikoista kiinnostaa tällä hetkellä tuhmuus. Luonteeltaan hän on onneksi peruskiltti, mutta totta kai hän testailee rajojaan. Hän hokeekin itse itselleen monessa tilanteessa liki päivittäin tuhma. Joskus aiheesta, usein ihan syyttäkin. Tänään takapenkiltä kuului vastaavankaltainen monologi (kuvittele Esikoinen-sanan tilalle lapsen nimi):
Esikoinen ei saa kiijua. Ei kiiju. IÄÄÄÄÄ! Ei kiiju. Tuhma. Ei saa kiijua. IÄÄÄÄÄÄÄ!!! Esikoinen kiijuu. Esikoinen tuhma. Ei saa kiijua. Älä kiiju. IÄÄÄ! Älä kiiju. IÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!! Ei saa. Älä kiiju. IÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!
Päätin olla mitenkään puuttumatta tilanteeseen. Mitä tuohon edes sanoisi?
Usein on koti mullin mallin ja lelujen lisäksi äidin mielikin mukkelis makkelis. Välähdyksiä arjesta, jotka haluan muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti