Stoalaisuutta etsimässä

Tarkastelin viikonloppuna tavallisella kauppareissulla (minä yksin, ilman lapsia) erästä toista äitiä - ihaillen. Tällä äidillä oli mukanaan kaksi lasta, kenties 3-4-vuotias poika työntämässä pikkukärryään ja hitusen vanhempi tyttö äidin työntämässä autokärryssä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään idyllinen ostosreissu iloisten ja avuliaiden lasten kanssa, en sen takia heitä katsellut, vaan juuri päinvastaisesta syystä. Pojalla oli jo kauppaan astuessa iso harmi (pääsin seuraamaan heidän reissuaan omien ostosteni lomassa aina hevi-osastolta kassalle asti). En tarkemmin tiedä harmin syytä, koska poika itkuhuusi räkä poskella non-stoppina vain yhtä sanaa: "PIKKUAUTO!"

Pieni miehenalku niiskutti ja huusi, raivosi ja huusi, itki ja huusi. Mitä teki äiti? Jotain minun mielestäni ihailtavaa: pysyi stoalaisen tyynenä. Hän aina välillä kommentoi jotain pojalle, tyyliin "Sinua taitaa nyt tosissaan harmittaa se pikkuauto", mutta muutoin jatkoi tyynen rauhallisena ostosten keräämistä. Tyttö auttoi autokärrystä käsin ja äiti heitteli välillä pojallekin pikkutehtäviä, haettavia ostoksia ynnä muita perusharhautuksia. Poika ei silti oltu taivuteltavissa. Vaikka hän välillä keskeyttikin itkuhuutonsa hoitaakseen kauppareissun tehtäviä, palasi hän aina lopulta perusmantraansa: "PIKKUAUTO!!!"

Pojan huuto oli niin kova, että kuulin kaupassa liikkuessani aina, missä päin tämä pikkuperhe oli, vaikka emme aina olleetkaan näköyhteydessä. Kertaakaan en kuullut äidin korottavan ääntään pojalle, en edes tiuskaisevan mitään. Hän ei jättänyt poikaa yksin, mutta ei myöskään torunut mielipahasta, ei lahjonut eikä uhkaillut. Vielä kassallakin poika itki ja huusi - joskin hieman laimeammalla intensiteetillä - mystisen pikkuauton perään, äidin viedessä ostostapahtumaa loppuun rauhassa.

Annoin mielessäni täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkin tuolle äidille. AEL (aikaa ennen lapsia) olisin saattanut ärsyyntyä parkuvasta pikkupojasta, mutta nyt AJL pystyin vain ihailemaan tuota stoalaisen tyyntä äitiä. Tuollainen minäkin haluaisin olla!

Vaikken tohtinutkaan käydä näitä asioita sanomassa hänelle ääneen, hän huomasin erään tuijotukseni. Silloin hymyilin hänelle ymmärtävästi, nyökäten hänen poikaansa päin. Hän hymyili takaisin hieman olkiaan kohauttaen, ja uskon hänen lukeneen silmistäni tietyn huvittuneisuuden, ymmärryksen ja kannustuksen.


Useimmiten meidän perheessä hoidetaan kauppareissut yhden aikuisen taktiikalla, toisen aikuisen jäädessä kotiin lasten kanssa - juurikin noiden itkupotkuraivareiden sekä myös hysteerisesti kiljuvien ja toisiaan pikkutuhmuuksiin yllyttävien lapsien vuoksi. Omiemme siis.

Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, etten olisi pystynyt tuohon rauhallisuuteen. Kokemuskin on sen osoittanut, että vastaavassa tilanteessa minä hermostun. Hermostun, koska lapsi ei vastaa rauhoitteluihini ja lohdutteluihini haluamallani tavalla, vaan jatkaa silti kiukkuamistaan. Hermostun, koska lapsi ei reagoi toivotusti myöskään lahjontaan, uhkailuun tai kiristykseen - vanhemmuuden kulmakiviin. Ja kun hermostun, hoidan hampaita kiristellen ja lapsellisesti tiuskien kauppareissun loppuun. Jos (eli kun) itkuhuuto tai siskon kanssa temppuilu jatkuu vielä autoon palatessa, sorrun kihisemään lapselle hampaitteni välistä jotain todella aikuismaista, tyyliin: "Juuri tämän takia, te ette pääse useammin kauppaan äidin kanssa. Äiti on hyvin pettynyt!"

Niin, ja jälkikäteen minua harmittaa ja päädyn hyvittelemään sanojani.

Vasta nyt (edellisessä postauksessakin kertomista syistä) olen alkanut ymmärtää: Minä en ole vastuussa lapseni tunteista, enkä pysty niitä yksinvaltiaana säätelemään. Jos en saa lapsen kiukkua tai itkua laantumaan, se ei välttämättä ole minun puutteeni, minun virheeni. Enhän itsekään aina kiukkuisena kaipaa lohtua vaan vaikkapa kuuntelevaa korvaa tai jopa rauhaa. Kuuntelu ja läsnäolo riittää. Sekään ei silti tarkoita, että lapsen kiukun edessä tulisi aina keskittyä vain ja ainoastaan siihen. Jokainen kiukunpuuska ei ansaitse sellaista huomiota. Tilanteen mukaan olisi luovittava.

Seuraavalla hermoja ja hiuksia nostattavalla kauppareissulla minä haluan muistaa tuon stoalaisen äidin ja pyrkiä edes puoliksi samaan.