maanantai 2. helmikuuta 2015

Mutkun mä haluu-uu-un!

- Haluaisin jaksaa kirjoittaa tähän intron, mutten jaksa, joten jos ihmettelet mitä haluamisia tässä alan luetella, voit lukea pohjustuksen haastajaltani eli Uraäidin Ruuhkavuosilta täältä.

- Haluaisin yhden kokonaisen lisäpäivän joka viikkoon. En ikuisesti, mutta jos vaikka kesään asti? Sellaisen päivän, jolloin minun ei tarvitsisi viedä lapsia hoitoon eikä tehdä kotitöitä. Päivän, jolloin voisin keskittyä heräämishetkestä asti vain ja ainoastaan graduuni, mieluusti jossain muualla kuin kotona. Ehkä minulle olisi tähän vuokrattu joku ikioma pikkutoimisto, jos nyt oikein haavetta ja haluamisiaan venytellään. Joku muu toisi minulle hyvää ruokaa tasaisin väliajoin, hoitaisi lapset ja kodin kaikkineen, ja peittelisi vielä illalla nukkumaan. Siis sellaisen päivän, jolloin en hairahtuisi mihinkään epäoleelliseen vaan oikeasti osaisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pitää sen otteen ihan koko päivän. Eikä tuo opiskeluihin käytetty aika olisi myöskään pois perheen yhteisestä ajasta tai mistään sellaisesta, ja silti mystisesti kotityöt ynnä muut ihanuudet olisi hoidettu poissaollessani. Se vain olisi - aamusta iltaan asti - täydellinen gradupäivä ilman mitään keskeytyksiä tai hairahduksia.

- Haluaisin, ettei viime viikonloppuna pelästyttänyt hyvälaatuinen asentohuimaus toistuisi enää. Ikinä.

- Haluaisin osata venyttää hermojani aina tarpeen tullen tai ainakin astua sitä vaativina hetkinä kehoni ulkopuolelle, nousta henkisesti jonnekin katonrajaan kiukkuamaan ja antaa kehoni mekaanisesti hoitaa kyseiset hetket rauhassa läpi. (Kuka arvaisi, että tämä liittyy jotenkin meillä asuviin uhma- ja tahtoikäisiin?)

- Haluaisin muistaa aina tarvittaessa kaikki lähteet, dokumentit ja lukemani artikkelit tismalleen. Olisi paljon uskottavampaa (niin työelämässä kuin vaikkapa parisuhteessakin) pystyä vetoamaan faktaan kuin hatariin sepustuksiin: "jostain sellaisesta mä kai joskus toissakesänä luin eikun taisin nähdä dokumentin vai olikohan se se naapurin kumminkaima joka tästä oli tehnyt tutkimuksen..?"

- Haluaisin oppia nauttimaan kotiäitinä olosta.

- Haluaisin, että voisimme asia sisareni perheen kanssa lähekkäin. Paritalossa tai vierekkäin tai saman kadun varrella. Edes samassa pitäjässä, olisi sekin hyvä alku. Ja kaikki tämä tietenkin ilman, että kumpikaan perhe joutuisi luopumaan nykyisistä elinpiireistään.

- Haluaisin olla yhtä tehokas myös epäkiinnostavissa ja p*skamaisissakin hommissa kuin niissä kaikista mielenkiintoisimmissa.

- Haluaisin, että minut headhuntattaisiin unelmaduunini urani kannalta täydellisenä hetkenä, ilman että itse joutuisin käymään läpi sitä ahdistavaa ja aikaavievää työnhakuprosessia. (Viittaan nyt lähinnä paikkojen hakemiseen ja hakemuksiin ynnä muuhun sellaiseen käytettyä aikaa - itse haastattelut ja soveltuvuustestit ynnä muut mukavat voisin kyllä käydä mielelläni läpi.)

- Haluaisin muistaa tehdä ja syödä salaattia joka päivä. Mieluusti yhtä helposti kuin nykyään muistaa ostaa suklaata kaupasta, eli liian helposti.

- Haluaisin, että tämä kolmas raskaus sujuu hyvin loppuun asti ja saamme elokuussa nauttia vauvantuoksusta kotona. <3

2 kommenttia:

  1. Onneaaaaa! <3 Mä itse asiassa huomasin Facebookissa yhdellä äitiysvaatekirppispalstalla jotain tuohon viimeiseen kohtaan viittaavaa, mutta en kehdannut kysyä suoraan. ;) Tsemppiä ja voimia ja kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih, kiitos! :) Joo, olin vähän aivot jäässä facessa ja vasta erään kommentin jälkeen hoksasin, että niin, nämähän saattaa pompahtaa muiden uutisiin, jos ovat samassa ryhmässä. En enää kuitenkaan jaksanut alkaa poistelemaankaan kommenttejani, joten meni miten meni. Kukaan ei kyllä tosiaan ole kehdannut mitään kysyäkään, vaikka olisi joku muu jotain myös nähnytkin. :D Pitäisi laitella facessa viestiä, niin saat antaa kootut vinkit "Kuinka selviytyä kolmen kanssa" tai "Miten kasvattaa silmät selkään tai ylimääräinen käsipari?" ;)

      Poista