sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pienestä kiinni

Esikoisesta on kuoriutunut jopa suurempi mielensäpahoittaja kuin Tosikoisesta. Hänen suorituksessaan huonoa on se, ettei se ole läheskään yhtä suloista kuin pienemmällään, koska desibelit kipuavat huomattavasti korkeammalle ja hänen mielensäpahoittamiseensa myös lähes aina liittyy voimannäyttöjä (lue: viskomista, heittelyä, läpsimistä, tönimistä, you name - she's done it). Tämä toki kuuluu ikään, mutta ei se tee tästä Vaiheesta yhtään sen miellyttävämpää vanhemmille.

Jotain tästä Vaiheesta voi kiteyttää tämänpäiväiseen aamupalaan. Esikoinen mussutti tyytyväisenä porkkanasämpyläänsä (jo toista sellaista), kunnes kurkisti vahingossa makkaran alle. Suu vääristyi ja kyyneleet kihosivat silmiin. Tuskanhuuto oli sydäntäkouraiseva:

- Mun sämpylässä on kolo! Siinä on KOLO!! En syö, siinä on iso kolo!!!!

Niinpä, yritä siinä nyt selittää, että se kolo on aivan tavallista sämpylöissä ja että takinan kuuluukin olla kuohkeaa (eli omata koloja) tai se ei olisi hyvää. Ja me kun jo ehdimme onnitella itseämme (lue: Miestä), joka keksi kuinka (kännykkäpelien avulla, köh köh) saada joka aamuiset (muutaman viikon jatkuneet) itkukiukut pois Esikoisen repertuaarista. Olikin jo liian herttainen aamu, joten olisihan tämä pitänyt osata aavistaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti