tiistai 11. maaliskuuta 2014

Haaste minusta

Leluteekin Emilia haastoi minut kertomaan 11 asiaa itsestäni käyttämällä “…and that’s who I am” -tumblr -blogin kuvia. Tässäpä siis palasia minusta:


1. Olen aina rakastanut listoja, mutta nykyään en tulisi enää toimeen ilman niitä. Raskausdementia on muuttunut pysyväksi muistamatomuudeksi, joten listaan:
- työtehtäväni, päivittäin plus pitkällä aikavälillä
- kotipäivinä hoidettavat hommat
- soitettavat puhelut ja hoidettavat asiat
- kauppalistat
- käytävät paikat
- pakattavat tavarat
- pääni sisällön.


2. Olen aina lukenut paljon ja omaan "foneettisen korvan" samoin kuin joillakin on esteettistä silmää. Jopa lastemme nimet on valittu niiden ääntämyksen perusteella, sen miltä ne kuulostavat ja kuinka ne soljuvat.



3. Tykkään katsella ohikulkevia ihmisiä, kiinnitän huomiota pieniin yksityiskohtiin ja eräällä tavalla ohimennen pohdin heidän elämiään. Lenkillä sen sijaan tuijottelen taloja, millaisia ihmisiä ja perheitä niissä asuu - ja millainen talo voisi olla meidän talo.
 

4. Äitiyden myötä puhun itsestäni päivittäin kolmannessa persoonassa: "Äiti tulee, äiti auttaa, äiti antaa..." Pyristelen tästä eroon lasten kasvaessa, mutta tästä automaatiosta on hyvin hankala oppia pois.

5. Olen erittäin huono aloittamaan keskustelua, niin puhelimitse kuin kasvotusten. Varsinkin jos pitäisi "smaal talkata", en vain osaa yhtään. Mielelläni kyllä keskustelen - kunhan joku muu tekee aloitteen. Tosin Mieheni sanoi juuri eilen, että puhun liikaa, joten hän saanee yli oman osansa kaikista noista patoutuneista keskusteluista, jolloin olen jäänyt mykäksi...


6. Osittain yllä olevasta johtuen koen usein jääväni ulkopuoliseksi. En osaa luontaisesti ottaa kontaktia muihin tai ylläpitää jutustelua, joten monesti jään hissuttelemaan porukan reunoille. Kuljen joukon mukana, mutta en koskaan ole osa ydinporukkaa.

7. Osaan helposti asettua muiden asemaan, myös tilanteissa joissa henkilökohtaisesti olisin aivan eri mieltä. Olen hyvä kuuntelija.

8. Pyörittelen liikaa asioita päässäni. Harjoittelen etukäteen (puhelin)keskusteluja, analysoin jälkikäteen mitä vastapuoli todella tarkoitti, pohdin eleiden tarkoituksia...


9. Uppoudun varsinkin lukemiseen ja kirjoittamiseen - mutta usein myös telkkariohjelmiin tai elokuviin - niin syvällisesti, etten silloin näe enkä kuule mitään muuta. En vaikka alaston mies kävelisi suoraan edestäni, vaikka hän jälkikäteen väittäisi minun jopa katsoneen häntä suoraan silmiin. (Köh köh, sori kultaseni...)


10. Olen erittäin herkkä, ja useimmiten itken varsinkin "turhista" syistä. Esimerkiksi hääpäivänämme vihkitilaisuudessa olin kuivin silmin, mutta olen monesti pillahtanut itkuun tilanteissa (mukaanlukien työtilanteet, lääkärikäynnit, opinnot...), joissa on pitänyt kertoa omia kokemuksiaan tai puhua asiasta jonka olen kokenut vaikeaksi - vaikka kyseessä olisi vastapuolelle aivan tavallinen asia.

11. Olen löytänyt toisen puoliskoni, sen henkilön joka parhaiten minua tasapainottaa ja täydentää. Päivittäin olen tästä kiitollinen.

Haasteen saa napata vapaasti mukaan! Käythän vain huikkaamassa täällä, jos teet tämän, niin tiedän tulla kurkistelemaan sinun 11 asiaasi. :)

1 kommentti:

  1. Voi, nää kuulosti tosi tutuilta! Mä rakastan ihmisten ikkunoista sisään tuijottamista - Ranskassa tylsää onkin, että kaikki sulkee ikkunaluukut, eikä sisään näe millään. Meillä sitten on solidaarisesti verhot aina auki, että voi vapaasti muut tuijottaa sisään. ;)

    VastaaPoista