sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ennen vanhaan

Kuudes ainekirjoitushaaste on Kukkavarpaan emännöimä. Tässä haasteessa kukin osallistuja kirjoittaa oman aineen annetun otsikon perusteella - kuin koulussa ennen vanhaan. ;)




Ennen vanhaan

Lapsien saaminen on erittäin vahva jakaja omalla elämänjanallani. On aika ennen lapsia (AEL) ja aika jälkeen lapsien (AJL). Vaikka näitä kahta ajanjaksoa on hyvin vaikea vertailla keskenään olennaisten yhtälön muuttujien astuttua kuvaan mukaan, silti joskus leikittelen tällä ajatuksella. Vertailu nykyisen ja vanhan ajanjakson kesken voi olla hyvinkin tasaväkistä tai aivan ääripäissä, riippuen näkökulmasta. Yleensä tyydyn vertailemaan, mikä kaikki oli paremmin Ennen Vanhaan. Kun sai nukkua niin pitkään kuin nukutti, tai lähteä töiden jälkeen työkavereiden kanssa yhdelle ilman suurta säätämistä. Kun pääsi töiden jälkeen ja viikonloppuisin harrastuksiin, ja niihin jopa raaski laittaa rahaa. Silloin kun ei tarvinnut raahata kassikaupalla ruokaa kaupasta eikä seistä hellan edessä päivittäin. Kun jaksoi iltaisin valvoa, sai lukea milloin tahansa ja mitä tahansa. Kun sai ylipäätään tehdä hetken mielijohteesta mitä tahansa - vaikka useimmiten sitä silti ei tehnyt juurikaan mitään ihmeellistä.

Onneksi on toinenkin versio, kun vertailen aikakausiani keskenään.

AEL, versio 2: Herään aamulla varhain, olenhan aamuvirkku. Laittaudun rauhassa, jos edessä on työpäivä, tai vääntäydyn telkkarin ääreen, jos on viikonloppu. Aamupäivisin olen tuotteliaimmallani ja silloin ajatukseni juoksee kirkkaiten. Työasiat rullaavat ja saan paljon aikaiseksi. On nautinnollista päästä ruksaamaan asioita yli to do -listaltani. Varhainen lounas pitää minut iloisena, tai myöhästynyt sellainen saa aikaan nälkäkiukkua. Onneksi osaan töissä naamioida sen, vapaa-ajalla en niinkään, minkä Mies varsin hyvin tietää. Lounaan jälkeen alan jo odottaa työpäivän päättymistä, olen käyttänyt parhaimmat paukkuni. Joustava työaika sallii minun livetä toimistolta varhain, olenhan ollut jo ensimmäisenä tikkana paikalla. Minulla on koko iltapäivä aikaa tehdä mitä tahansa. Päivä soljuu iltaa kohden omaan tahtiinsa, minun tahtiini. Ilta kuluu sohvan nurkassa kirjan tai telkkarin parissa, sillä olen kotikissa vailla vertaa. Iltaohjelmien jälkeen on ihana kaivautua Miehen kanssa peiton alle, kunnes aamulla herään jälleen minuutin ennen kellon soittoa.

AJL, versio 2: Herään aamulla varhain, riippumatta siitä moneltako lapset heräävät. En enää osaa nukkua pitkään, vaan sisäinen kelloni on kääntynyt lasteni asettamaan aikaan. Laittaudun rauhassa ennen lasten heräämistä, jos edessä on työpäivä, tai vääntäydyn telkkarin ääreen lastenohjelmien ääreen, jos on viikonloppu. Aamupäivisin olen tuotteliaimmallani ja silloin ajatukseni juoksee kirkkaiten. Työpäivinä työasiat rullaavat ja vastapainoksi kotipäivinä saan aamupäivisin eniten aikaiseksi, olipa kyse lasten leikittämisestä, ulkoilusta tai siivoamisesta. On nautinnollista huomata, että jaksan ja pystyn. Varhainen lounas pitää minut ja lapset iloisena, tai myöhästynyt sellainen saa aikaan nälkäkiukkua kaikissa osapuolissa. Pahaksi onneksi en ole vieläkään kotipäivinä oppinut täysin naamioimaan omaa nälkäkiukkuani, mutta onneksi vastapuolikaan ei pelaa täysin puhtain jauhoin. Lounaan jälkeen alan jo odottaa työpäivän päättymistä. Kotipäivinä heitän jalat sohvalle ja nautin - tai suhaan kotitöitä, luen koulujuttuja, yleensä multitaskaan kotitöiden, opintojen ja tuikitärkeiden telkkarisarjojen parissa. Joka tapauksessa olen yleensä käyttänyt parhaimmat paukkuni. Joustava työaika sallii minun hakea lapset tarhasta varhain, mikä on iso etuoikeus, vaikka välillä se tarkoittaakin töiden jatkamista illalla kotona. En kuitenkaan mieti sitä tässä vaiheessa; Minulla on koko iltapäivä aikaa tehdä mitä tahansa lasten kanssa. Päivä soljuu iltaa kohden omaan tahtiinsa, lasten tahtiin ja minun tahtiini sekä Miehen kotiinpaluun tahtiin. Ilta kuluu hauskoissa touhuissa, vaikka joskus täytyykin korottaa ääntä lasten siirtyessä ylikierroksille. Nyt voin jo välillä käpertyä sohvan nurkkaan, kun lapset opettelevat leikkimään yhdessä. Miehen leikittäessä voin myös jälleen multitaskata vaikkapa radion ja tiskien parissa. Olen kotikissa enkä useinkaan kaipaa arki-iltoihin muuta. Iltaohjelmien jälkeen on ihana kaivautua Miehen kanssa peiton alle, kunnes aamulla herään jälleen minuutin ennen kellon soittoa. Kotipäivinä saan jäädä vielä lämpimään sänkyyn Miehen könytessä töihin. Se hetki on onnea täynnä.

Vain yksi on varmaa: Olin onnellinen ennen lapsia. Olen onnellinen nyt. Vain onnen muoto ja määrä ovat hioutuneet.

3 kommenttia:

  1. Osuvat termit :). Itselläni jotenkin vaikeuksia edes muistaa AEL-aikaa, vaikka vanhempi lapsikin on vasta 4-vuotias. Tuntuu, että lapset ovat olleet aina kuvioissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toki meidän Esikoinen on vasta (jo!!) 2,5-vuotias, ja aivan samoin omasta mielestä on hyvin huuhtoutunut AEL. Se tuntuu niin kaukaiselta, todellakin tyystin eriltä ajanjaksolta, että siihen on hirveän vaikea enää samaistua. Kaksi ihmetyksen aihetta ovat meidän perheessä päällimmäisinä: Mitä ihmettä sitä silloin teki sillä kaikella "omalla" ajalla? Ja mihin ihmeeseen sitä silloin oikein tuhlasi kaiken rahansa, kun ei sitä ainakaan säästöön jäänyt vaikka kauppalaskut olivat yli puolet pienempiä?! :D

      Poista